Pörssisähkö eli markkinahintainen sähkösopimus on sähkösopimuksen tyyppi, jossa sähkön hinta määräytyy hetkittäin muuttuvan sähkön pörssihinnan mukaan. Sähkön pörssihinta määräytyy pohjoismaiden yhteisen Nordpool-sähköpörssin hetkittäin muuttuvan spot-hinnan mukaan, johon lisätään sähköyhtiön marginaali. Sähköyhtiöstä ja -sopimuksesta riippuen sähkösopimukseen voi kuukua myös kiinteä kuukausihinta.
Miten pörssisähkön hinta määräytyy?
Hetkittäin vaihtuva spot-hinta
Pörssisähkön spot-hinta muodostuu Nordpool-sähköpörssin tuntiperusteisen markkinahinnan mukaan. Nordpool-pörssissä sähkön hinta voi vaihtua vuorokauden jokaisena tuntina, jonka johdosta pörssisähkön kohdalla sähkölaskun suuruuden ennustaminen on hieman hankalampaa kuin kiinteähintaisten sopimusten kohdalla.
Sähköyhtiön marginaali
Sähkkön spot-hinnan lisäksi sähkön hintaan lisätään sähköyhtiön marginaali. Marginaali vaihtelee sähköyhtiöiden ja -sopimusten mukaan, ollen yleensä n. 0,15 – 0,4 snt / kwh. Marginaalin suuruuteen vaikuttaa myös mm. se, haluaako käyttää esimerkiksi 100% tuulivoimalla tuotettua sähköä.
Sähkösopimuksen perusmaksu
Useimmissa pörssisähkösopimuksissa sopimukseen kuuluu myös tietty perusmaksu, eli joka kuukausi maksettava hinta, riippumatta sähkönkulutuksen määrästä. Perusmaksun osuus on yleensä pörssisähkösopimuksissa 3,5-5 €/kk. Toisinaan sähköyhtiöt tarjoavat myös tarjouksia, joissa esimerkiksi ensimmäiset 6kk sopimuksen perusmaksun osuus on 0€. Tällaista sopimusta valitessa kannattaa aina tarkastaa, onko kyseessä määräaikainen- vai toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Yleensä pörssisähkösopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia.
Mitä etuja pörssisähkö tuo?
Sähkönkäytön optimointi edullisimmille tunneille
Pörssisähkö mahdollistaa sähkönkäytön optimoinnin halvimmille tunneille, joka voi tuoda merkittäviä etuja erityisesti sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Sähkönkäyttöä optimoimalla talon lämmitystä voi optimoida edullisimmille tunneille, eli käytännössä yöajalle.
Edullisin vaihtoehto pitkällä aikavälillä
Pörssisähkö on myös yleensä pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kaikkein edullisin sähkösopimuksen tyyppi. Lyhyellä aikavälillä pörssisähkö voi tarjota suuria vaihteluja sähkön hinnan suhteen, joka voi tehdä sähkölaskuista välillä yllättävän suuria. Pitkällä aikavälillä asia kuitenkin yleensä tasoittuu, tehden pörssisähköstä kokonaisuutena edullisimman vaihtoehdon. Lyhytaikaista ennustettavuutta haluavalle henkilölle pörssisähkö ei kuitenkaan välttämättä ole edellä mainituista syistä johtuen paras valinta.
Et maksa turhasta
Pörssisähkön kohdalla maksat sähköstä sen markkinahintaa, eli olet koko ajan perillä siitä, paljonko sähköyhtiösi osuus hinnasta on. Sähkön hinta taas määräytyy sen mukaan, mikä kyseisen tunnin spot-hinta on. Pörssisähkön kohdalla et siis vahingossa maksa piilokuluja, jotka on laskettu hintaan sähköyhtiösi toimesta. Käytännössä kaikki muut sopimustyypit sisältävät hintaan lasketun sähköyhtiön riskin, jos sähkön hinta lähtee tulevaisuudessa nousemaan. Pörssisähkön kohdalla tällaista ”ilmaa” hinnasta ei löydy – joskin riski hinnan nousulla on tällöin sinulla.
Huomioi nämä, kun tilaat pörssisähköä
Jos pörssisähkö kuulostaa omiin tarpeisiin sopivimmalta sähkösopimukselta, kannattaa ennen sopimuksen tilaamista kiinnittää huomiota muutamaan eri asiaan.
Voit tilata sopimuksen miltä vain suomalaiselta sähköyhtiöltä
Suomessa sähkösopimuksen voi tilata miltä vain kotimaiselta sähköyhtiöltä. Ainoastaan sähkönsiirto määräytyy alueellisten verkkoyhtiöiden mukaan. Sähkösopimusta valitessa on siis hyvä muistaa, että sähköä voi ostaa miltä tahansa sähköenergiaa myyvältä yhtiöltä, jolloin saatat löytää yllättävän edullisia tarjouksia hieman tuntemattomammilta yhtiöiltä.
Sähköyhtiön marginaali
Pörssisähköä itselleen tilatessa huomiota kannattaa kiinnittää etenkin sähköyhtiön marginaalin osuuteen. Pörssisähkösopimuksen kohdalla eroja ei käytännössä synny mistään muusta, koska itse sähkön hinta määräytyy kaikilla yhtiöillä samaan tapaan Nordpoolin spot-hinnan mukaan. Tästä syystä sopimuksia vertaillessa kannattaa ehdottomasti tarkastaa sähköyhtiön marginaali.
Sähkösopimuksen perusmaksu
Monet pörssisähkösopimukset sisältävät muutaman euron perusmaksun eli kuukausittain maksettavan perushinnan. Siinä missä tämä kulu on yleensä merkityksetön suhteessa itse sähköenergian hintaan sähkölämmitteisisssä omakotitaloissa, voi perusmaksu olla yllättävän suuri osuus sähkölaskun hinnasta pienessä kerrostaloasunnossa. Useimmiten kerrostaloasujille edullisin vaihtoehto onkin hankkia sähkösopimus ilman perusmaksua, vaikka sähkön hinta tällaisissa sopimustyypeissä onkin useimmiten kalliimpi.
Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva sopimus
Ennen uuden sähkösopimuksen tilaamista kannattaa sopimuksen ehdoista tarkastaa, onko kyseessä toistaiseksi voimassa oleva vai määräaikainen sähkösopimus. Määräaikaista sopimusta ei ole yleensä mahdollista irtisanoa ilman lisäkuluja kuin muuton yhteydessä. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen taas voi irtisanoa milloin tahansa 14 vuorokauden irtisanomisajalla, ilman kuluja.
Sähkön kilpailutus säännöllisin väliajoin voi tuoda yllättäviä säästöjä
Sähkön kilpailutus on helppo tapa säästää arjen pakollisissa kuluissa, ja aikaa sähkön kilpailuttamiseen ei yleensä kulu muutamia minuutteja kauempaa. Sähkön kilpailuttaminen kannattaa aloittaa etsimällä edellinen sähkösopimus, josta selviää edellisen sopimuskauden sähkönkulutus ja sähkön hinta. Tämän pohjalta uuden, edullisemman sopimuksen etsiminen ja tilaaminen onnistuu helposti ja vaivattomasti. Ennen sopimuksen tilaamista kannattaa aina muistaa lukea sähkösopimuksen ehdot tarkkaan.