Sähkölasku muodostaa monessa suomalaisessa kotitaloudessa tärkeän kulun, jonka määrää kannattaa ehdottomasti seurata. Tästä syystä onkin hyvä tietää, mistä eri asioista sähkön lopullinen hinta koostuu, minkä sähkölaskun osan kilpailuttaminen on mahdollista ja miten kilpailuttaminen tänä päivänä onnistuu. Lisäksi monet puhuvat sähkönsiirron kilpailuttamisesta, mutta onko se todellisuudessa mahdollista?
Sähkön hinnan muodostuminen
Sähköenergian hintaan vaikuttavat ensinnäkin monet kuluttajan omissa ulottumattomissa olevat tekijät. Näitä ovat erityisesti sähkön tuotantokustannukset ja pörssissä määrätyt hinnat. Sähkön hinta itsessään koostuu sähkönmyynnistä, sähkönsiirrosta sekä veroista, eli sähköverosta ja arvonlisäverosta.
Sähkövero määräytyy sen mukaan, kuinka paljon sähköä kulutetaan. Kuluttajan itse ei tarvitse huolehtia sähköveron maksusta, sillä paikallinen jakeluverkkoyhtiö laskuttaa sähköveron automaattisesti sähkön siirtohinnan yhteydessä. Arvonlisävero puolestaan koostuu sekä sähköenergian, sähkön siirron, sähköveron että sähkön huoltovarmuusmaksun muodostamista yhteiskuluista.
Sähkönsiirron kilpailuttaminen – onko se mahdollista?
Kaikista sähkön lopullisen hinnan koostavista tekijöistä vain sähköenergia, eli sähkön myyntihinnan osuus on mahdollista kilpailuttaa. Tämä tarkoittaa siis toisin sanoen sitä, että sähkön siirtoa ei ole mahdollista kilpailuttaa.
Syy sille, miksi sähkönsiirtoa ei ole mahdollista kilpailuttaa, johtuu siitä, että jokaisella Suomen alueella toimii vain yksi jakeluverkkoyhtiö. Nämä jakeluverkkoyhtiöt puolestaan omistavat alueellaan sekä maan päällä kulkevat sähkölinjat että maan alla kulkevat sähkökaapelit. Näiden linjojen ja kaapelien tehtävänä on taas siirtää sähköä alueen kotitalouksiin ja muihin rakennuksiin.
Tämän ”monopoliaseman” ansiosta toiset jakeluverkkoyhtiöt eivät pysty siirtämään kyseiselle alueelle omaa sähköään. Tämä johtuu siitä, että alueella kulkee vain yhden yhtiön asentamat ja ylläpitämät sähköyhteydet.
Mikäli sähkönsiirtoa tarjoavia yhtiöitä olisi samalla alueella useampia, tällöin myös sähköyhteyksiä tulisi kulkeutua samaan rakennukseen useampia, sillä jokainen sähkönsiirto vaatii omat kulkuyhteytensä. Tällainen järjestely ei ensinnäkään olisi helppoa, puhumattakaan sen valtavista taloudellisista kustannuksista. Tästä syystä omaa jakeluverkkoyhtiötä ei ole mahdollista valita eikä vaihtaa.
Mitä sähkönsiirto tarkoittaa ja mistä sen hinta koostuu?
Kuten edellisessä kappaleessa jo mainittiinkin, sähkön siirto kuuluu paikalliselle jakeluverkkoyhtiölle, joka omistaa kyseisen alueen jakeluverkon. Vaikka sähkön siirtohintaa ei ole mahdollista kilpailuttaa, sen hinnoittelua valvoo Energiavirasto.
Tästä huolimatta sähkön siirtohinnat vaihtelevat alueittain, sillä sähkönsiirron hinnoittelussa voi olla edullisimman ja kalleimman alueen välillä jopa kolminkertainen ero. Tässä mielessä ainoa tapa vaikuttaa sähkön siirtohintaan olisikin muuttaa asumaan sellaiselle alueelle, jossa siirtohinta on edullisempi.
Itse sähkön siirtohinta koostuu sähkön siirron lisäksi sähköverkon rakentamisesta, ylläpitämisestä ja kehittämisestä koituvista kustannuksista sekä sähkömittarien lukemisen ja taseselvityksen muodostamista kulueristä.
Sähkönsiirron maksullisuus johtuu siis siitä, että palvelun ylläpito maksaa. Sen lisäksi, että sähköverkon rakentamiseen on vaadittu resursseja, sitä on uusittava, huollettava ja ylläpidettävä jatkuvasti. Monopoliasemastaan huolimatta jakeluverkkoyhtiöiden toimintaa seurataan tarkkaan, ja kaikkien yhtiöiden on noudatettava samoja lakeja ja asetuksia hinnoittelustaan huolimatta.
Sähkön kilpailuttaminen
Vaikka sähkönsiirtoa ei ole mahdollista kilpailuttaa, itse sähkön hinnan – eli kuka sähkösopimusta tarjoaa – voi itse valita ja sen voi itse kilpailuttaa. Onkin hyvä muistaa, että vaikka sähköenergian kilpailutuksessa viitataan usein pelkästään sähkön kilpailutukseen, koko sähkölaskua ei ole mahdollista kilpailuttaa.
Sähköenergian hinnan kilpailutuksella tarkoitetaan käytännössä sitä, että jokainen Suomessa asuva henkilö voi itse päättää, mistä sähkösopimus hankintaan. Toisin sanoen, vaikka sähkönsiirto on aina sidottu kuluttajan asuinpaikkaan, itse sähkösopimus on mahdollista allekirjoittaa vaikkapa Suomen toisella puolella sijaitsevan sähkönmyyjän kanssa. Sillä ei siis ole väliä, kuinka kaukaa sähkö tulee, sillä sähkön jakelusta vastaa aina paikallinen jakeluverkkoyhtiö.
Miksi sähköenergian kilpailuttaminen kannattaa?
Tällä hetkellä sähköenergiaa myyviä yhtiöitä on Suomessa useita, joten kilpailuttamisen avulla on mahdollista selvittää tehokkaasti, mikä näistä yhtiöistä tarjoaa kaikkein edullisinta sähkösopimusta.
Lisäksi on syytä pitää mielessä, että sähkön myyjän vaihtaminen ei vaikuta sähkön siirtohintaan, eikä sähkön siirrolle tarvita erillistä sopimusta, sillä sähköenergiaa myyvä taho ilmoittaa jakeluverkkoyhtiö uudesta sopimuksesta. Näin ollen oman alueen jakeluverkkoyhtiö vastaa tulevaisuudessakin sähkön siirrosta, mittarien lukemisesta sekä mahdollisten virheiden korjaamisesta.
Vaikka koko sähkölaskua ei ole mahdollista kilpailuttaa, sähköenergian hintojen vertaileminen eri myyjien kesken on kannattavaa, sillä loppujen lopuksi sähköenergia voi muodostaa jopa noin puolet sähkölaskun lopullisesta summasta. Näin ollen sähköenergian kilpailutus voi tuottaa kotitalouteen huomattavia säästöjä.
Sähköenergia on mahdollista kilpailuttaa niin monta kertaa kuin itse haluaa. Määräaikaisen sähkösopimuksen yhteydessä sopimuskausi tulee kuitenkin maksaa loppuun saakka. Tämän lisäksi on syytä ottaa huomioon, että mikäli sähkön myyjää vaihdetaan useammin kuin kerran vuodessa, voi paikallinen jakeluverkkoyhtiö alkaa tällöin laskuttamaan uudesta sähkömittarin lukemisesta oman hinnastonsa mukaisen palvelumaksun.
Sähkön kilpailuttaminen onnistuu tänä päivänä helposti kilpailutuspalvelumme kautta. Voit vertailla eri sähkötarjouksia keskenään ja tehdä suoraan uuden sähkönmyyntisopimuksen parhaimmalta kuulostavan sähkönmyyjän kanssa. Kilpailuttaminen sujuu helpoiten viimeisimmän sähkölaskun kanssa, mutta sähkömyyjien kilpailutus on mahdollista myös ilman sähkölaskua, jos tiedät tarkan osoitteen ja osaat arvioida kohteen vuosikulutuksen mahdollisimman hyvin.
Kuinka sähkönsiirtolaskuun voi itse vaikuttaa?
Vaikka sähkönsiirto kuuluu osaksi sähkölaskua, se ei kietoudu suoranaisesti kotitalouden sähkönkulutukseen. Näin ollen omaa kulutusta vähentämällä sähkön siirtohintaan ei juurikaan voi vaikuttaa.
Kuitenkin se, mikä voi puolestaan säästää suuriakin summia sähkölaskun kokonaiskulutuksesta, on niin sähköenergian kilpailuttaminen edullisemman hinnan takaamiseksi kuin oman sähkönkulutuksen pienentäminen.
Suurimpia sähköä syöviä laitteita ovat itse lämmityksen lisäksi esimerkiksi sauna sekä vessan ja kylpyhuoneen lattialämmitykset. Tämän lisäksi monilla on tapana pitää keittiön kodinkoneita ja viihdelaitteistoa, kuten latureita, televisioita ja kaiuttimia jatkuvasti virtalähteeseen kytkettyinä. Myös energiaa säästäväksi tarkoitetut laitteet, kuten ilmalämpöpumput, voivat olla todellisia energiasyöppöjä, jos niitä ei osata käyttää oikein.
Jo yhden asteen lasku huoneiden lämpötilassa tuo säästöä sähkölaskussa. Tämän lisäksi kannattaa tarkistaa, että sulakkeet vastaavat todellista kulutusta, sillä liian suuret sulakekoot vaikuttavat sähkön siirtomaksuun. Vessojen ja kylpyhuoneiden ovet kannattaa myös pitää kiinni, jotta lattialämmitys ei käy koko ajan liian suurella teholla. Myös yösähkön hyödyntäminen on kannattavaa, joten tiski- ja pesukoneita kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyörittää juuri tähän vuorokauden edullisempaan aikaan.